Le Chat

Pariisi. Terassikahvila. Markiisin varjossa – aamuaurinko.

Le Chat istuu pöydän ääressä reunalla, jalat ristissä. Edessään kahvi, tuhkakuppi, auki oleva Remarque nurinpäin. Päässä baskeri tupsulla. Häntä tupsulla heiluu laiskasti.

Hän puhuu puhelimessa. Ääni – samettinen, matala:

— Oui, ma chérie… Tänä iltana, kuten sovimme. Remarquea ja kynttilöitä…

Gitanes – aitoja, ranskalaisia, ostettu Saksasta, koska Ranskasta niitä ei enää löydy. Kyteytyy sormien välissä.

Hän näkee taskuvarkaan ennen kuin tämä ehtii ottaa toista askelta. Laiha, harmaa lippalakki, nopeat sormet. Vetää lompakon turistin taskusta – itäeurooppalainen, jolla on reppu ja kartta näytöllä.

Le Chat ei liiku. Ei nosta ääntään. Ei käännä päätään. Vain suupieli värähtää – peli on alkanut.

Hän kuulee puhelimen läpi: katuhälyä, avoin ikkuna, kaukainen Pariisin humina.

— Ma chérie… voisitko kaataa kahvia ikkunasta? Kolmeen laskien.

— Pourquoi?

— Un…

Tauko.

— Deux…

Hiljaisuus. Vain Pariisin melu luurissa.

— Trois.

Roiske. Jossain kadun yläpuolella.

Tyttö-kuriiri Nebbia-shortseissa syöksyy risteykseen täydellä vauhdilla. Kahvia ylhäältä – suoraan hänen päälleen. Kiljaisee, mutta ei jarruta – pyyhkii kasvojaan mennessään ja lentää eteenpäin.

Ranskalaiset pöydissä seuraavat häntä katseella – urheilullinen vartalo kumartuneena ohjauksen ylle, Nebbia-shortsit, ruskettuneet sääret. Tarjoilija jähmettyy tarjottimen kanssa. Joku pudottaa puhelimen. Joku – vaihtorahat. Joku – leukansa.

Hän ohittaa pyöräilijän, joka katsoo ylös, närkästyneenä etsien syyllistä ikkunaa. Viilettää ohi leipurin kulmasta Rue de Rivolilla – tämä kääntyy pyörien vinkaisun kuullessaan. Pudottaa patongit. Ne vierivät mukulakivillä.

Työtön keltaliivissä, juliste kainalossa, kompastuu patonkiin. Juliste – ranskalaisen poliitikon kasvoilla – repeää kahtia. Työmies tikkailta katsoo alas, tarttuu kaiteeseen. Tikkaat narisevat.

Ja hän lentää yhä. Kaksi korttelia kolmessa minuutissa – meteori kaupungin virrassa.

Mopo kiertää pudonneen patongin. Taksikuski painaa jarruja. Taskuvaras harmaassa lippalakissa kiemurtelee autojen välissä, vilkaisee taakseen – eikä näe häntä.

Tyttö-kuriiri syöksyy kulman takaa. Ohjaus vasemmalle. Polvi kallistuksessa. Taskuvaras loikkaa – suoraan santarmin käsiin, joka tuli kahvilasta croissantin kanssa.

MERDE! – huutaa taksikuski.

Mutta hän ei edes käänny. Lentää eteenpäin.

Le Chat pudottaa tuhkaa.

Hymyilee.

Laskee setelin lautasen alle – täsmälleen sen verran, että tippi on oikea.

Oikoo baskeria. Sulkee puhelinkeskustelun:

— Merci, ma chérie. Mihin jäimmekään?

Nousee. Baskeri, viikset, häntä tupsulla.

Poistuu kapeaa kujaa pitkin. Kääntymättä.

Hän ei laskenut. Hän vain heitti noppaa.

Yhdeksäs elämä. Viimeinen.

LOPPU 🐱