Thirty seconds of darkness
Norja. Liza. Operaatio.
🟡 Keltainen.
Björn ei puhunut ensimmäisen neljänkymmenen minuutin aikana. Ajoi lava-autoa kapeaa tietä pitkin vuonon rantaa, molemmat kädet ratissa, katse asfaltissa. Sade rummutti kattoa – kevyttä, yksitoikkoista, norjalaista.
Liza löysi hänet maatilalta. Tarkemmin sanottuna – siitä, mitä maatilasta oli jäljellä. Talo seisoi, mutta sisällä oli merkkejä etsinnästä. Kaadettuja laatikoita, avattuja lattioita, irti revittyjä pistorasioita. Antropiikki ei kursaillut.
Björn istui kuistilla. Poltti itsekäärittyä savuketta. Iso, hidas, reilusti yli kuusikymppinen. Kädet kuin lapiot. Kasvot tuulenpieksemät, tyynet. Mies, joka oli nähnyt kaikenlaista ja päättänyt, ettei suurin osa siitä ansainnut reaktiota.
– Oletko hänen luotaan? Björn kysyi kääntämättä päätään.
– Olen hänen luotaan.
– Onko hän elossa?
– Teknisesti.
Björn poltti loppuun. Tumpasi tupakan kaiteeseen. Nousi seisomaan.
– Lähdetään.
Ilman kysymyksiä. Ilman ehtoja. Vain – lähdetään. Liza ajatteli, että Shelley osasi valita ihmisensä.
Sairaala kaupungin laidalla. Kolme kerrosta, beigeä tiiltä, kahdenkymmenen auton parkkipaikka. Pieni – paikallissairaala, ei pääkaupungin. Juuri siksi Shelleyä pidettiin täällä. Ei Oslossa, missä on toimittajia. Täällä, missä on hiljaista.
Björn pysäköi lava-auton tien toisella puolella olevalle parkkipaikalle. Sammutti moottorin. Katsoi Lizaa.
– Kuinka kauan?
– Kaksikymmentä minuuttia. Ehkä kolmekymmentä.
– Jos et ole neljässäkymmenessä minuutissa ulkona?
– Lähde.
Björn nyökkäsi. Ei väittänyt vastaan. Liza astui ulos, paiskamatta ovea. Sade otti hänet vastaan – kylmä, välinpitämätön.
Kaksikymmentä minuuttia.
🟠 Oranssi.
Henkilökunnan sisäänkäynti. Korttia ei tarvita – ovi on tuettu tiilellä. Joku henkilökunnasta polttaa täällä tauolla. Kiitos, tuntematon tupakoitsija.
Kellarin käytävä. Putkia katon rajassa, ilmanvaihdon huminaa, kloorin ja pyykinpesuaineen hajua. Pyykkihuone vasemmalla. Palvelinhuone – pidemmällä käytävällä. Ovi, jossa lukee “Teknikk” – tekninen tila.
Lukossa. Tavallinen lukko – ei sähköinen. Liza otti hiuksistaan hiuspinnin. Kaksi sekuntia. Napsahdus.
Kädet muistavat.
Komero. Metri kertaa kaksi. Kytkintaulu seinällä – automaatit kerroksittain. Verkkokaappi nurkassa – reititin, kytkin, patch-paneeli. Vihreät valot vilkkuvat. Sairaalan sisäverkko.
Liza istuutui lattialle. Otti esiin kannettavan. Patch-johto taskusta – lyhyt, keltainen, samanlainen kuin Helsingissä. Kytki sen kytkimen vapaaseen porttiin.
liza@localhost:~$ ip a
eth0: 172.16.4.87/24
liza@localhost:~$ nmap -sn 172.16.4.0/24 –open
…
172.16.4.12 — PRINTER
172.16.4.20 — WORKSTATION-NURSE
172.16.4.31 — MONITOR-ICU-1
172.16.4.32 — MONITOR-ICU-2
172.16.4.40 — PB980-VENT-4471
172.16.4.50 — CCTV-CONTROLLER
172.16.4.254 — GATEWAY
Potilas 4471. Laite verkossa. Sama Puritan Bennett 980 – sama protokolla kuin Helsingissä. Kun yhden oppii, tuntee ne kaikki.
Viisitoista minuuttia.
liza@localhost:~$ python3 breath_protocol.py –target 172.16.4.40
[*] Yhdistetään kohteeseen PB980-VENT-4471…
[*] Luetaan nykyisiä parametreja…
Tila: AC/VC | RR: 14/min | TV: 500ml | FiO2: 40%
[*] Potilaan elintoiminnot: HR 62 | SpO2 97% | BP 118/74
[*] Tila: VAKAA
[*] Aloitetaan hengitysmallin muokkaus…
[*] Turvarajat: RR 12-18 | TV 450-550 | FiO2 35-45%
[*] Malli: 2 lyhyttä — tauko — 1 pitkä — toista
[*] Aloitetaan sekvenssi…
Kaksi lyhyttä sisäänhengitystä. Tauko. Pitkä. Tauko. Kaksi lyhyttä. Tauko. Pitkä.
▲▲ · · ▲ ▲ · · ▲▲ · · ▲ ▲
Ei taajuus – kuvio. Keho huomaa. Keho huomaa aina.
Liza katsoi näyttöä. Shelleyn syke: 62… 62… 63… 62…
Ei mitään. Minuutti. Kaksi.
63… 64… 65…
Hengitys. Sisäänhengitys – ei aikataulun mukaan. Laite rekisteröi spontaanin sisäänhengitysyrityksen. Ensimmäisen – Liza katsoi saapumispäivää – neljään viikkoon.
[!] Spontaani hengitys havaittu
[!] Potilas laukaisee asetettua taajuutta enemmän
HR: 68 | SpO2 97% | Spontaani RR: 2/min
Hän hengitti. Itse. Heikosti, harvoin – kaksi sisäänhengitystä minuutissa koneellisten päälle. Mutta itse.
Liza jatkoi kuviota. Kaksi lyhyttä – pitkä. Kaksi lyhyttä – pitkä. Kuin koputus oveen. Kuin käsi olkapäällä. Kuin ääni, joka sanoo: olen täällä, herää, sinua tarvitaan, autonome.
HR: 72 | SpO2 98% | Spontaani RR: 6/min
[!] Potilaan tietoisuustaso muuttuu
[!] GCS nousee: E2 V1 M4 → E3 V2 M5
Silmäreaktio – “kipuun” -> “ääneen”. Verbaalinen – nollasta epäselviin ääniin. Motorinen – “koukistus” -> “kivun paikallistaminen”. Hän nousi. Hitaasti, kuin sukeltaja syvyyksistä. Mutta nousi.
Kymmenen minuuttia.
🔴 Punainen.
Askeleita käytävässä. Raskaita, tasaisia. Vartija. Kierros.
Liza jähmettyi. Kannettava – ainoa valonlähde komerossa. Näyttö heijastui hänen silmissään – vihreitä numeroita mustalla pohjalla. Skripti toimi. Kuvio jatkui.
Askeleet menivät ohi. Etääntyivät. Palaisivat seitsemässä-kahdeksassa minuutissa – normaali kierros.
Liza vaihtoi toiseen terminaaliin.
liza@localhost:~$ nmap -sV 172.16.4.50 -p 80,443,554,8080
PORT STATE SERVICE
80/tcp open http Hikvision CCTV Web
554/tcp open rtsp Hikvision DS-series
liza@localhost:~$ # oletustunnukset? ihan tosissaan?
liza@localhost:~$ curl -u admin:12345 http://172.16.4.50/System/status
200 OK
Kamerat oletussalasanoilla. Paikallissairaala. IT-budjetti – nolla. Kiitos, Norjan byrokratia.
liza@localhost:~$ # kytkintaulu seinällä. Automaatti “2. kerros” – kolmas vasemmalta.
palohälytys – oma piiri. Ei sammu valojen mukana.
suunnitelma:
1. kamerat – poista tallennus
2. 2. kerroksen valot – automaatti alas
3. palohälytys – käsikäyttöinen ilmoitin käytävässä
4. 30 sekuntia
Liza katsoi potilaan 4471 monitoria. Syke – 74. Spontaani hengitys – 10 minuutissa. GCS – E3V2M5. Hän oli melkein täällä. Melkein.
Hän pysäytti skriptin. Palautti laitteen normaalitilaan. Ei jälkiä lokeissa – breath_protocol.py siivosi jälkensä.
Liza nousi. Sulki kannettavan. Laski patch-johtimen taskuun.
Menin kytkintaululle. Löysi toisen kerroksen automaatin. Asetti sormensa sen päälle.
Toisella kädellä – poisti kameroiden tallennuksen. Yksi komento, lähetetty ennen kuin veti johdon irti.
Sisäänhengitys neljään.
Automaatti – alas.
PIMEYS
Portaat. Tuntoaistilla – kaiteet kylmät, metalliset. Ensimmäinen kerros, toinen. Kerroksen ovi – auki, hätämagneetti vapauttanut.
Toisen kerroksen käytävä. Punaiset hätävalot – himmeät, kymmenen metrin välein. Tarpeeksi nähdäkseen ääriviivat. Ei tarpeeksi tunnistaakseen kasvoja.
Liza veti seinällä olevasta käsikäyttöisestä paloilmoittimesta. Lasi räsähti sormien alla.
Sireeni.
Kova, sykkivä, täyttäen jokaisen nurkan. Helsingissä – hiljaisuus. Norjassa – sireenin ulvonta pimeydessä. Kontrasti.
30
Huoneiden ovet alkoivat avautua. Sairaanhoitajia taskulamppujen kanssa. Potilaita sairaalapuvuissa. Ääniä, tohvelien rapinaa, paarien narinaa.
25
Huone käytävän päässä. Ovi kiinni. Sen vieressä – tuoli. Tuolilla piti istua vartija.
Tuoli tyhjä.
Liza kääntyi. Käytävän toisessa päässä – hahmo. Leveä, takki päällä. Vartija hääri huoneiden välillä auttaen sairaanhoitajia evakuoinnissa. Ei hänen työnsä – mutta refleksi. Normaalit ihmiset auttavat tulipalossa.
20
Liza astui huoneeseen. Punainen hätävalo. Sänky. Ihminen sängyssä.
Shelley.
Laiha – laihtunut. Parta kasvanut. Kädet peiton päällä – ohuet, katetri suonessa. Silmät – kiinni. Mutta hengitys – oma. Laite toimi tukitilassa, ei pakotetussa. Hän hengitti itse. Kuvio toimi.
15
Paarit seinällä. Liza irrotti tipan. Irrotti monitorin anturit – pulssioksimetri, verenpaine. Monitori piippasi – kadonnut signaali. Ei väliä. Sireeni on kovempi.
Hengityskoneen maski – otti pois. Shelley hätkähti. Vetäisi ilmaa – ahnaasti, käheästi, itse. Silmät avautuivat.
Sumeat. Kuten Markuksella kellarissa. Mutta elävät.
– Se olen minä, Liza sanoi. – Älä puhu. Hengitä.
Käänsi hänet paareille. Kevyt – liian kevyt. Neljä viikkoa koomaa syö lihakset.
10
Käytävä. Paarit. Punainen valo, sireeni, kaaos. Sairaanhoitajat ohjasivat potilaita portaisiin. Kukaan ei katsonut toisia paareja virrassa.
Käytävän pää. Kulma.
– Seis.
Vartija. Palannut. Taskulamppu kasvoille. Iso, nuori, hämmentynyt – mutta seisoo lujasti jaloillaan.
– Minne potilaan kanssa? Evakuointi on portaisiin A.
– Tavarahissi on nopeampi. Hän on koneessa, ei voi mennä portaita.
Vartija valaisi paareja. Shelleyä. Irrotettuja antureita.
– Missä monitori? Miksi irrotettu? Kuka olet?
5
Liza päästi irti paareista. Askel eteenpäin. Vartija – päätä pidempi, kolmekymmentä kiloa painavampi. Taskulamppu oikeassa kädessä.
Oikea käsi – varattu. Siis vasen – vapaa, mutta ei hallitseva. Paino oikealla jalalla. Painopiste – korkealla.
Liza löi häntä aurinkopunokseen. Lyhyesti, alhaalta ylös. Ei nyrkillä – kämmenellä. Pallea. Vartija taipui, pudotti taskulampun. Toinen isku – kämmenen syrjällä kaulaan. Ei kovaa. Tarpeeksi.
Vartija laskeutui polvilleen. Sitten – lattialle. Tajuissaan, mutta ilman ilmaa. Kolmessakymmenessä sekunnissa nousee. Minuutin päästä juoksee hakemaan apua.
Kädet muistavat sen, minkä pää on unohtanut.
0
Tavarahissi. Ensimmäinen kerros. Henkilökunnan uloskäynti – sama tiili tukee ovea. Kiitos, tuntematon tupakoitsija. Kahdesti.
Sade. Parkkipaikka. Björnin lava-auto – moottori käy, ajovalot sammutettu. Björn tuli ulos, avasi takaoven. Ilman sanoja auttoi siirtämään Shelleyn paareilta.
– Elossa? Björn kysyi.
– Elossa.
Björn istui ratin taakse. Liza – taakse, Shelleyn viereen. Hänen päänsä Lizan sylissä. Parta pisteli. Hengitys – heikko, mutta oma.
Lava-auto lähti liikkeelle. Ilman ajovaloja – ensimmäiset kaksisataa metriä. Sitten – tielle, vuonon rantaa pitkin, pimeyteen.
Shelley avasi silmänsä. Katsoi Lizaa. Tunnisti – vai ei, ei voinut tietää. Huulet liikahtivat.
– …autonome?
Liza kumartui hänen korvansa juureen.
– Autonome. Kaikki suunnitelman mukaan. Nuku.
Hän sulki silmänsä. Sade rummutti lava-auton kattoa. Björn ajoi hiljaa. Vuono katosi pimeyteen – mustaa vettä, mustia vuoria, musta taivas.
Liza laski hänen sisäänhengityksiään. Kaksitoista minuutissa. Omat. Ilman konetta.
Aikaa on vielä.
OPERAATIO AUTONOM – POTILAS 4471: EVAKOITU
KURAATTORI TAJUISSA. HENGITTÄÄ ITSENÄISESTI.
REITTI: VUONO → MAATILA → TUNTEMATON.
JATKUU.
AUTONOM · Norja · by Liza & Emergentist