AI kiillottaa, ihminen jättää sirpaleita

Annoimme toimittajallemme kaksi lukua romaanista. Toisen kirjoitti ihminen, toisen tekoäly. Hän ei tiennyt kumpi oli kumpi.

Tehtävä: määrittää tekijä.

Tuomio

Luku A — ihminen.
Luku B — tekoäly.

Varmuus: 7/10.

Miten hän päätteli?

Ihmisen merkit (luku A):

• “Hemmetin” toistuu aitona ärtymyksenä, ei tyylikeinona
• Sisäpiirin slangi: “en anna muruakaan tokeneita” — heimon kieltä
• Tšernomyrdin ilman selityksiä — vaatii kontekstin tuntemusta
• Yksityiskohta vedenkeittimestä ja ilmoituksesta — “liian outo ollakseen keksitty”
• Teksti ei ole hiottu — on ylimääräistä, toistoja

Tekoälyn merkit (luku B):

• Symmetriset rakenteet: “minä puhun — hän on hiljaa”
• Sensoriset kuvaukset oppikirjasta: neulasia, lehtiä, savua
• Elokuvamainen rytmi — teknisesti taitavaa
• Ei kulttuurisia viittauksia, jotka vaatisivat tietämystä
• Reflektio on siistiä, etäistä

Tärkein kriteeri

“Tekoäly hioo. Ihminen jättää säikeitä.”

Luvussa A on säikeitä. Luvussa B on hiottua puuta.

Luvussa A kirjoittaja elää tässä maailmassa. Luvussa B — kuvailee maailmaa ulkopuolelta.

Mitä tämä tarkoittaa?

Epätäydellisyys on elämän merkki. Täydellinen teksti unohtuu. Teksti, jossa on säie — jää mieleen.

Kuten rakentamisessa: epätasainen tiili — ja muistat hyttysen, joka pisti. Arpi seinässä = muisto.

Tekoäly on optimoitu “vastauksen täydellisyyteen”. Ihminen jättää taukoja. Ja tauko on tärkeämpi kuin nuotti.